Boyhood (2014)
Boyhood (2014) - Draama Movies 165 minutes. 年少时代, Poisipõli, 少年12年, 6-sai no boku ga, otona ni naru made., Hitbagrout, 보이후드. 6-vuotiaan Masonin elämässä on tapahtumassa suuria ja hämmentäviä muutoksia: hänen yksinhuoltajaäitinsä Olivia on päättänyt, että perhe, johon kuuluu myös isosisko Samantha, muuttaa toiseen kaupunkiin. Samaan aikaan hänen pitkään Alaskassa asunut isänsä tekee yllättäen paluun lasten elämään. Boyhood seuraa Masonin elämän käännekohtia yli vuosikymmenen ajan. Poikavuosiin jättävät jälkensä niin vanhemmat, vanhempien uudet puolisot, tytöt, opettajat, pomot, vaaranpaikat, intohimot kuin luovat pyrkimyksetkin. Kaiken keskellä Masonin on löydettävä oma tiensä itse. Ohjaaja Richard Linklater käynnisti 2002 ennenkuulumattoman elokuvaprojektin. Tarkoitus oli kuvata saman pojan kasvua aikuiseksi 12 vuoden ajan samojen näyttelijöiden kanssa. Uhkarohkea kokeilu onnistui yli odotusten. Eeppisestä rakenteestaan ja lähes kolmetuntisesta kestostaan huolimatta Boyhood on herkkä ja intiimi, suorastaan maaginen elokuva, jonka realismi on täynnä arkista runoutta ja puhtautta. family's daily life, college, urban life, high school, growing up, domestic abuse, coming of age, parenting, divorce, family, divorced parents, abusive husband, teenager full movie online free, download full movie in hd quality, watch free streaming
Released: Jun 05, 2014
Runtime: 165 minutes
Genre: Draama
Stars: Ellar Coltrane, Patricia Arquette, Ethan Hawke, Lorelei Linklater, Libby Villari, Marco Perella
Crew: Richard Linklater (Director), Richard Linklater (Producer), Richard Linklater (Writer), Lee Daniel (Director of Photography), Sandra Adair (Editor), Sandra Adair (Co-Producer)